Olemme saaneet ESR-rahoitusta Logistia-Instituutin käynnistykseen ja toimintamallin suunnitteluun. Instituutin tavoitteena on, että se tulee olemaan merkittävä osaavan työvoiman kouluttaja, toimialan tutkimuksen keskittymä Kauhajoella sekä yritysten tuotekehitysprosessien avustaja.
Meidän ideana on luoda hallinnoltaan kevyt verkostomainen malli, jossa painotus on tehokkaassa käytännön toteutuksessa. Aloitamme Instituutin toimintaa tekemällä kartoitusta siitä, miten osaamisen kehittämisen tarpeet ja koulutustarjonta kohtaavat. Maakuntakorkeakoulua ja automaatioinsinöörien koulutusta kaavaillaan myös tänne Kauhajoelle. Muilla paikkakunnilla Etelä-Pohjanmaalla on tästä hyviä kokemuksia. Instituutin tutkimustoiminta liittyy logististen järjestelmien tutkimusprofessuurin toimintaan.
Mielestäni tämä kokonaisuus, jossa ovat yrimenä yritykset, sitten teknologiakeskus ja tutkimusprofessuuri ja sopiva koulutustarjonta antavat Logistia Instituutille hyvän pohjan, loppu on kiinni meistä.
Liittyen toimialan houkuttelevuuteen olemme aloittaneet kuvauskampanjaa siitä, minkälaisia työpaikkoja tämä toimiala tarjoaa.
Kuvia on jonkin verran kerääntynyt kuvakansioomme lehtijutuista, mutta tarvitsemme niitä jatkuvasti lisää. Täällä alueella kuvauskampanjaa on logistisesti helppo toteuttaa, mutta täällä työskentelyt on vain puolet totuudesta; paljon kauhajokisia työntekijöitä kulkee ja jopa asuu ympäri maapallon. Myös tämä “totuus” pitäisi saada kuviksi. Halukkaita kuvaajia noille keikoille on jo ilmoittautunut useita; kukahan maksaisi kulut?
Olemme uudistamassa www.logistia.fi-portaalia. Uusi portaali on kansainvälinen, sen pääkielenä on englanti. Portaali hyödyntää uusinta digimediaa ja sitä kautta pyritään tehokkaasti saamaan Logistiasta tietoa maailmalle. Portaali tulee tarvitsemaan mm. jatkuvasti päivittyvään blogi-palstaan kuva- ja videomateriaalia sekä jutun aiheita.
Tämä web 2.0 on ollut aika haastava asia omaksua käytännössä. Ei oikein vieläkään tajua mihin “seikkailuun” tässä on lähtenyt. Tärkeintä olisi, että saisimme välitettyä oikeita asioita siitä mitä kaikkea osaamista ja tuotteita tältä löytyy ja millä intohimolla niitä kehitetään.
Olemme toteuttaneet aluekeskusohjelmaa neljä kuukautta ja päässeet hyvin vauhtiin. Ilokseni voin sanoa, että tuloksiakin on jo saavutettu, mm. Logistia-Instituutin suunnitteluvaiheeseen saatiin rahoitus ja uusi TUOTTOKLINKKA on aloittamassa toimintaansa. Minulle merkittävin saavutus on ollut se, että Logistia sai kansainvälisten teknologiapuistojen järjestön, IASP:n jäsenyyden. Rekrytointi on nyt yrityksissä kasvun pullonkaula, työvoimapula uhkaa. Olemme kokoamassa uusille web-sivuillemme kuvagalleriaa siitä, minkälaista työtä Kauhajoki tarjoaa tällä toimialalla. Myös rekrytointiongelmaan olemme laatimassa suunnitelmia, niistä lisää syksymmällä. Tulen kertomaan tässä uudessa blogissa näiden asioiden edistymisestä ja toivottavasi tulen saamaan koko verkostomme mukaan kommentoimaan kaikkia mikä tähän Logistia-maailmaan liittyy.
Teknologiakeskus Logistia sai teknologiapuistojen maailmanlaajuisen kattojärjestön, IASP:n täysjäsenyyden. Jäsenhakemuksemme hyväksyttiin kesäkuun lopulla ja vahvistettiin Barcelonassa pidetyssä järjestön vuosikokouksessa.
Lähdimme hakemaan tätä jäsenyyttä saadaksemme merkittävän, maailmanlaajuisen osaamisverkoston tuen Logistia-klusterille ja teknologiakeskukselle. Kauhajoki tulee tämän verkoston myötä maailmankartalle merkittävänä, kapean teknologisen kärjen omaavana, täysin automatisoitujen kuljetinjärjestelmien osaamiskeskittymänä, jota halutaan aktiivisesti kehittää.
IASP:n jäsenyys tulee nostamaan teknologiakeskus Logistian arvoa ja statusta. Jäsenyys nostaa myös osaamiskeskittymämme valtakunnallisesti tunnustetuksi. Tällä on merkitystä jatkossa, kun kehittämiseen suunnittavia varoja jaetaan ja laaditaan osaamisen kehittämiseen ohjelmia.
Olemme myös kansainvälisen TII:n eli teknologian ja informaation siirtoon liittyvän järjestön jäsen.
lisää IASP:Stä tästä: http://www.iasp.ws