Logistialla 10-vuotisjuhlat ensivuonna, 2011

Dec 15th, 2010 - Filed under Events,News,Projects
  • english
  • finnish

logistia_logotTeknologiakeskus Logistian ensimmäinen vaihe valmistui 2001. Tuolloin myös alettiin systemaattisesti ensimmäisen aluekehitysohjelman panostuksella kehittää Logistia-brändiä.
Mainittakoon, että materiaalinkäsittelyn ja logististen järjestelmien yritysverkosto on ollut täällä Kauhajoella jo 35 vuotta.  Viimeisten 10 vuoden aikana yritysverkoston kasvu on ollut merkittävää, erityisesti vuosien 2006 ja 2007 aikana. Yritysten määrä on kasvanut merkittävästi, samoin kuin kärkiyritysten liikevaihto.
Merkittävä panostus on ollut oman tutkimusprofessuurin saaminen keskuuteemme. Tällä on ollut kehitykseen huikea vipuvaikutus, samoin kuin pitkänlinjan kehitysohjelmilla.

Toivotaan, että Logistia-Instituutti, joka on eräs kehitysohjelmamme kärki, tulee merkittäväksi tuotekehityksen ja tutkimuksen vauhdittajaksi yrityksissä. Olemme myös vahvasti verkostoitumassa maailmalle erilaisiin tutkimus ja kehittämistahoihin, joten uusin tieto on hyvin ulottuvillamme näitä kanavia hyödyntämällä.

Nyt tiimimme suunnittelee  juhlavuotta 2011, hyviä ideoita on paljon. Kerromme niistä Joulun ja Uuden vuoden juhlien jälkeen.

Tags: , , , , , ,