Järjestämme ajankohtaisen seminaarin uusista liiketoiminnan mahdollisuuksista Etelä-Pohjanmaalla. Teemana on ympäristö ja energia. LC Logistics Center Oy toteuttaa parhaillaan Etelä-Pohjanmaan liiton rahoittamaa esiselvityshanketta, jossa kartoitetaan alueen yritysten kiinnostusta lähteä kehittämään uutta liiketoimintaa ympäristöteknologiasta. Tätä osaamista on täällä jo olemassa esimerkiksi jätevesien käsittelystä ja kierrätyksestä. Seminaarissa tulee esille myös vientinäkymät.
ajankohta keskiviikko 2.12. klo 15-17.30
paikka : Seinäjoki Areena -luentotilat, os. Kirkkokatu 23, Seinäjoki
klo 15.00 avaussanat: Tarja Pienimäki , tj LC Logistics Center Oy
15.05 Ympäristöteknologiasta Suomen teollisuuden pelastaja?- Pirjo Kaivos, ryhmäpäällikkö, ympäristö Teknologiateollisuus ry
15.25 Suomalaisella ympäristöteknologian osaamisella Kiinaa valloittamaan?  Mari Pantsar-Kallio, johtaja, FT Cleantech
15.50Ympäristöteknologian teemaohjelmat TEKESissa ja rahoitusinstrumentit:
Kari Rintala TEKES, aluejohtaja
16.10*kahvit ja leivos* 30 min
Yrityksien kokemuksia ja ajatuksia :
16.40 Emoyhtiön ydinosaamisesta uusi huipputeknologian yritys CimSolar Oy, tj Kari Ollila
17.10 Laman torjuntaan uusilla †härveleillä†Nordautomation Oy, Pauli Ojala ja EkoHell-biovoimala
17.40 loppupuheenvuoro:
Ympäristöteknologiasta uutta liiketoimintaa Etelä-Pohjanmaalla?
Tarja Pienimäki, ympäristöteknologian esiselvityshankkeen vetäjä
Tervetuloa! Ilmoittautumiset lc@lclc.fi tai p. 0207470300
Tags: Cimsolar, EkoHell, Kari Ollila, Kari Rintala, LC Logistics Center, Mari Pantzar-Kallio, Nordautomation, Pauli Ojala, Pirjo Kaivos, TArja Pienimäki





